Kunnan suunnistusmestaruuskilpailut 13.9.2018

Jouko Karppanen
14.9.2018

Suunnistusmestarit selville

Pirkkalan kunnan suunnistusmestaruudet ratkottiin viime torstaina Haikanvuoren ja Kurikkakallion maastoissa. Suunnistettavia reittejä oli 5 ja sen lisäksi vielä pienimmille rastikärpäsen puremille suunnistajan aluille Rastireittirata sekä Tukireittirata joissa tukena käytetään yhtenäistä nauhaa. Nauhan kulkureitti on myös piirretty karttaan. Kisaan osallistui reippaat 30 suunnistajaa. Paljon kuitenkin tuttuja kunto- ja kilpasuunnistajia puuttui paikalta. Oma vaikutuksensa siihen varmasti  on Oulussa kilpailtava SM-sprinttisuunnistus. Tiukin taisto voitosta käytiin H40 sarjassa jossa Vesa Pitkänen voitti Markus Ritalan vajaalla 20 sekunnilla 4,5km matkalla. Myös Herrat 70 sarjassa voitosta käytiin kovaa kisailua jonka voitti Matti Roivas. Saamatta jääneet mitalit voi noutaa Vapaa-aikakeskuksen palvelupisteeltä (kahvio).  Ratamestareina toimi Joket Mäki ja Karppanen.

Liitteet