Torstairastit Toiviossa 18.8.2022

Jari Ojala
15.8.2022

Eräs Haikanvuoren alueen kivisimmistä alueista osuu reitille. Kivikot pääsee radalla polkuja pitkin kiertämään, mutta uteliaille rinteessä on ihmeteltävänä talonkokoisten lohkareiden louhikkoa. Kartta tällä alueella uudelleenkartoitettu kesällä 2022.

Ohitustien tuntumassa Toivion vieressä on koiranulkoiluttajien suosiossa olevia polkurikkaita kangasmaastoja. Kartta osin uusittu keskeisiltä osin kesällä 2022.
Ohitustien tuntumassa Toivion vieressä on koiranulkoiluttajien suosiossa olevia polkurikkaita kangasmaastoja. Kartta osin uusittu keskeisiltä osin kesällä 2022.
Kaikki radat kulkevat Kotinvuoren vanhalla hakkuulla. Kotinvuoren eteläpuolen tiheikkö on osin lähes 30-vuotiaan hoitamattoman hakkuun jälkiä. Aluskasvillisuutta ei juuri ole ja lepikko on jo korkeaa. Alueelle on muodostunut luonnollisia avoimia kohtia. Näkyvyys yleensä huono, mutta kulkukelpoisuus tiheiköksi ihan kohtuullinen.

Tarjolla vauhdikkaita ratoja keskeisin osin uudistetulla kartalla Korven ja Haikanvuoren maastoissa.

Tällä kertaa ratamestari on tehnyt vaativammille A ja B -radoille mielenkiintoiset, polkuvalintoja tarjoavat vauhtiradat, jotka keskittyvät toisaalta Toivion länsipuolen vauhdikkaalle kankaalle ohitustien tuntumaan ja toisaalta taas Iso-Naistenjärven pohjoispuolen kivisiin ja paikoin taidollisesti haastavampiin maastoihin. Radat sijoittuvat kahdelle melkein tasaiselle alueelle, joiden korkeusero on nelisenkymmentä metriä. Muita isoja nousuja radoille ei osu.

Lyhyet radat (C ja D) keskittyvät tuttuun tapaan polkujen tuntumaan. C-radalla rata tukeutuu aina lähellä olevaan polkuun ja D-radalla ei polulta oikeastaan ole välttämätöntä poistua lainkaan. Kuivalla kelillä ainakin D-radan voi kiertää lenkkikengällä jalkoja kastamatta.

Kaikki radat kulkevat Kotinvuoren tiheän alueen läpi. A- ja B- radoilla optimivalinta on taitavalla suunnistajalla oikaista tiheikön läpi. Tiheikkö on hoitamattoman, paikoin lähes 30-vuotiaan hakkuun jälkiä, mutta kasvaa tiheydeltään vaihtelevaa lehtomaista metsää. Maapohja on tällä alueella hyvä, mutta huono näkyvyys ja loivat maastonmuodot haastavat suunnassakulkua. Tiheikön voi kuitenkin halutessaan kaikilla radoilla kiertää polkuja pitkin.

Aivan ratojen alussa on pieni, aivan tuore harvennettu alue. On mahdollista, että harvennusta vielä ehditään laajentaa ennen kuntosuunnistusta, mutta ratoihin sillä ei ole vaikutusta.

Radat

A-rata: 5,9km, 15 rastia - polkuvoittoinen vauhdikas suunnistusrata, jossa osa rastipisteistä hieman vaativampia.

B-rata: 4,5km, 12 rastia - polkuvoittoinen vauhdikas suunnistusrata, jossa osa rastipisteistä hieman vaativampia.

C-rata: 2,7km, 8 rastia - polkuihin tukeutuva helppo suunnistusrata.

D-rata: 1,7km, 6 rastia - polkuihin tukeutuva helppo suunnistusrata lapsille.

Ratamestari: Jani Levola

Kartta

Kaikilla radoilla mittakaava 1:7500 (1cm kartalla on 75m maastossa), käyräväli 5m. Osittain uusintakartoitettu kesällä 2022. Kartoitus: Jari Ojala.

Opastus ja karttojen myynti

Toiviontien ja Palmrothintien risteys (karttalinkki), Toiviontie 1.

Karttojen myynti 17.00-18.30, Toivion koulu, Korpitie 13.

Muut tiedot

Online -tulokset rastilipussa. Tapahtuman jälkeen myös tältä sivulta.

Maksut, maksutavat, lähtöajat ym. lisätiedot Tarpian Suunnan Torstairastikalenterista (täältä).

Tervetuloa!

Pirkkalan Hiihtäjät

Liitteet