Jukolaan 2020!

Hollola - Kangasala - Rovaniemi

Pirkkalan Hiihtäjien suunnistuksen alkuajoista lähtien Jukolaan on lähdetty joukkueen tai kahden voimin. Kuluneella vuosikymmenellä joukkueen kerääminen on ollut vaikeaa. Vuosi 2017 muodostui selviytymistarinaksi, kun joukkue täydentyi seitsenhenkiseksi vasta viime hetkellä, pelipaikalla.

Jukolan viesti kilpaillaan 2018 Hollolassa, 2019 Kangasalla ja 2020 Rovaniemellä. Tavoitteena on saada kasaan riittävän monta halukasta lähtijää ja innostus, joka kantaa tulevat kolme vuotta. Lähde mukaan! Sinulta edellytetään innostusta; harjoittelua omilla ehdoillasi, omalla tasollasi, elämäntilanteesi huomioiden; yhdessä ja itsekseen. Sinua kannustetaan harjoitteluun, kuntorasteille, lähialueiden suunnistuskilpailuihin. Sinulle tarjotaan halutessasi yksilöllinen harjoitusohjelma kymmenien vuosien kokemuksella, yhteisharjoituksia ja opastusta.

Uskallatko haastaa itsesi, heittäytyä, laittaa itsesi likoon ja lähteä yhdessä samanhenkisten kanssa tavoittelemaan seuran parhaita tuloksia tai ainakin ikimuistoisia fiiliksiä hyvällä porukalla?

Haasta itsesi, ilmoita halukkuudesta ja varaa päivät jo valmiiksi kalenterista:

Hollola 16-17.6.2018,

Kangasala 15-16.6.2019 ja

Rovaniemi 13-14.6.2020

Haluan tietää lisää

Haluan mukaan!

Seuran jäsenille